sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lihapiirakka

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä tällaista levylihapiirakkaa. Reseptin sain ammattioppilaitoksen catering- alan opettajalta. Siellä ovat opiskelijoiden kanssa tätä tehneet. Hyvältä se minunkin tekemänäni maistui, ja teko oli yllättävän helppoa. Annoksesta tulee kaksi neliöpiirakkaa, noin 25X25 cm kumpikin. Samalla ohjeella voi tehdä myös pieniä pasteijoita.

Rahkavoitaikina:
250 g voita
250 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
250 g maitorahkaa

Nypi kulhossa voi ja jauhot sekä leivinjauhe sekaisin. Voit myös käyttää monitoimikoneen leikkuuterää, sillä homma hoituu sutjakasti. Lisää rahka ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikina palloksi ja laita kelmussa jääkaappiin. Tee sillä aikaa täyte.

Täyte:
600 g jauhelihaa
2 sipulia
1 lihaliemikuutio
1,5 dl pitkäjyväistä riisiä, raakaa
2 tl suolaa
pippuria maun mukaan

Keitä riisi kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko sipulit ja paista ne sekä jauheliha kypsäksi pannulla. Lisää liemikuutio, suola, pippuri ja kypsät riisit valutettuina. Anna täytteen jäähtyä hieman.

Ota taikina jääkaapista ja jaa se neljään osaan. Kauli ensimmäinen neljännes suorakulmaiseksi ohueksi levyksi, noin 25-30 cm sivuiltaan. Siirrä taikina kaulimen avulla leivinpaperin päälle. Laita puolet täytteestä levyn päälle tasaiseksi kerrokseksi, mutta jätä pohjaa näkyviin reunoilta 2-3 senttimetrin verran kauttaaltaan. Käännä reunat ylös täytteen päälle ja voitele näkyvät reunat munalla, jotta toinen levy tarttuu siihen paremmin kiinni. Kauli sitten toinen neljännes taikinasta ja siirrä kuoreksi piiraan päälle. Leikkaa mahdolliset ylimääräiset taikinat pois, mutta jätä taikinaa sen verran, että voit taittaa sen reunan yli piiraan alle joka puolelta. Voitele pinta munalla ja pistele haarukalla reiliä taikinaan. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes piirakka näyttää sopivan ruskealta. Toimi toisen piirakan kanssa samalla tavalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti