sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Macaron- leivokset

Macaron- leivoksilla ja minulla on takanamme muutama yhteenotto. Emme oikein tule toimeen keskenämme. En siis saa niistä millään ilveellä sen näköisiä, kuin ne ovat kirjojen ja lehtien kuvissa. Eilen taas kokeilin, josko suhteemme olisi parantunut, ja olihan se hieman! Sain muutaman ihan kelvollisen pienen leivoksen aikaiseksi! Hyviä nämä ovat, vaikkei ulkomuoto olisikaan aivan täydellinen. Macaronseja kannattaa tehdä, kun jostain jää ylimääräisiä kananmunan valkuaisia. Valkuaisten pitää olla jääkaapissa seisomassa muutama päivä ennen leipomista, se tekee leivosten onnistumisesta hieman varmempaa. Ohje on kirjasta Pariisilainen macaron- leivos.


Tarvitset:
100 g valkuaisia (noin 3 kpl)
2 rkl hienoa sokeria
110 g mantelijauhetta
200 g tomusokeria
mahd. väriainetta

täytteeksi esim. lemon curdia

Sekoita kulhossa tomusokeri ja mantelijauhe keskenään, niin ettei ole paakkuja. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset kiiltäväksi vaahdoksi, lisää vatkaamisen aikana hieno sokeri mukaan erissä. Lisää mahdollinen väriaine tässä vaiheessa. Kääntele manteli- tomusokeriseos valkuaisvaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Kaavi taikina pursotuspussiin tai vastaavaan, ja tee pellille noin kahden euron kolikon kokoisia pyörylöitä.


Kopauta peltiä hieman, jotta macaronsit tasoittuvat. Anna pellin seistä huoneenlämmössä puolisen tuntia, näin pinnasta tulee rapeampi. Itselläni tästä määrästä tuli kolme pellillistä, muut pellilliset voivat hyvin odottaa huoneenlämmössä uuniin pääsyä.

Paista macaronseja 150 asteessa 12-15 minuuttia. Anna jäähtyä ja täytä haluamallasi täytteellä. Leivokset säilyvät hyvin jääkaapissa seuraavaan päivään. Ylimääräiset kuoret voit pakastaa ja käyttää myöhemmin. Pelkkiä kuoria voisi käyttää myös vaikkapa kakun koristeena tai jäätelön päällä.


2 kommenttia:

  1. Minullakin on Macaroneista hieman kokemusta taistelutantereelta. Joo, monissa blogeissa yms. valitellaan, että taikina on liian laihaa. Minulla on joka kerta tullut lähinnä palloja muistuttavia möykkyjä noista osista.... Ehkä vielä joku päivä onnistun.:)

    VastaaPoista
  2. Pitäisiköhän munkin kokeilla joskus taas.. sain niistä aikaiseksi sellaisia lättänöitä paperiin tarttuvia kiekkoja, joita ei edes kannattanut yrittää täyttää...

    VastaaPoista